Täällä muuan mummo täytti 95 vuotta ja oma pappi oli lomalla kappalaisen hoitaessa virkaa. Kappalaiselle kuului käydä seurakunnan puolesta onnittelemassa. Oli pappismies kuullut mummon eläneen köyhissä ja vaatimattomissa olosuhteissa koko ikänsä. Niinpä hän suunnitteli syntymäpäiväpuheensa vähän siihen tyyliin, että kuinka elämä voi olla ankeaa. Mutta hän onneksi meni puhuttelemaan mummoa ennen syntymäpäivää.’Kyllä emännälle on varmaan tullut paljon lyhkäisiäkin öitä pitkän elämän varrella.’ Mummo vain tuumi, että jos yö on ollut vähän lyhyempi niin vastaavasti on päivä pitempi, että ei siinä ajassa häviä.
Kappalainen huomasi, että kyllä hänen puheeltaan nyt pohja meni ja häkeltyneenä kysyi: ’Onko elämän varrella jäänyt jotain mieleen?’ joka oli täysin tyhmä kysymys 95-vuotiaalle ihmiselle. Ja mummo vastasi, että kyllähän tähän ikään on jo jotain mieleen jäänyt. Minulla on aina ollut hyvä onni. Silloin ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli vaikea nälkä ja pula-aika, kun lapset olivat pieniä. Silloinkin minua onnisti. Pari vuotta tätä ennemmin oli täti kuollut Amerikassa ja sain periä kaksi isoa mustaa hametta, joista tein pirttiin verhot. Ja lapsilta kun aamulla uni tuppasi loppumaan ja alkoivat vikisemään petillä, että anna äiti ruokaa, niin pirtti säilyi pimeänä ja hän tiesi, että mitä vähemmän lapset meiskaa sitä vähemmillä ruoka-annoksilla niillä henki säilyy. Ja hän vain lohdutteli, että kuka sitä nyt yöllä syömään ryhtyisi, ja sai taas lapset vähäksi aikaa rauhoittumaan.
Kappalainen häkeltyi vielä enemmän ja kysyi: ’Miten te olette ajatelleet elämän tästä eteenpäin?’ Nythän minä olen vapaa kuin taivaan lintu, sillä toissaviikolla saatoin nuorimmankin pojan Pellon vanhainkotiin. Että nyt tässä ei ole enää etes lapsistakaan huolta.