Tämä huomaavisuus oli meile melkein liikuttava huomionosoitus, silti mielheinen semmonen. Saattaa se vähän niiku ylpistyttää meitä eli nostaa ns. omanarvontuntoa, mutta eipä se haittaa. Tuttavat, jokka sen huomaavat, antavat antheksi meile vanhoile höppänöille, tuumien, että on niisä sitä vikkaa ennenki ollu, joten sen häätyy ymmärtää.
Suuri kiitoksemme teille, kutsun toteuttajille.Senhän met kaikki tiijämä, että kaikenkaltanen kehitys tämän sukupolven aikana on harpanu pitkin askelin kohti koneellistumista, sama tehny meijät maalasekki niin tosi hoppusiksi, ettei ees naapurissa kerkiä käväsemhän. Hyvä jos vasthaantulhele tutule kerkiää autosta kättä nostamhan. Jos kehitys vielä tulevat viisikymmentä vuotta sammaa vauhtia ethen kulkee, niin kaiketi kone meijät silloin jo syöttääki. Käsin ei tartte ees lusikkaa nostaa. Toivottavasti jumppakonhekki kehittyvät vaphaanaijan harrastusten käythön, etteivät lastemmelapset liikunanpuuthen ja liikalihavuuen takia ennenaikasta kuolemaa kohtaa.Meikäläisen ikänen ihminen voipii sanova, että niin soli ennen, vaan toista se on nyt. Kaikki ovat muuttunhet, myöski met ihmiset. Ainaki meiläpäin. Ennen oli varsinaisia persoonallisuuksia, tänäpäivänä met olema koulun piiskaamia ”tantartti kansalaisia”, melkein ku samassa sorvissa sorvatut. Muutamia yksilöitä on vielä vanhoissa mettäperän ihmisissä ja tietenki tuola ns. pääkallon paikala vaikuttavat johtajat. Pankkituen tarphesta päätellen het ovat meistä tavalisista pulliaisista poikkeavia.Minun muistikuvani yltää tuonne 1920-luvule ja pääasiassa kehitykshen Enontekiön kirkonkylässä Hetassa. Yksi hyvin merkittävä tapaus oli kesälä 1923, ku kesänaikna rupes varsinainen postiauto kerran viikossa Hetassa käymhän ja se nopeutti kulkemista Muonijhon ja muuvalekki etelhänpäin, kuten esimerkiksi Tornion kaupunkhin. Tornijhon pääsi meiltä peräti kolmessa päivässä. Ensimäinen yö olthin Muoniossa, toinen Pellossa ja kolmantenna peräti Tornion kaupunkhin. Kyllä ihmiset oli tyytyväiset, ku kolmessa päivässä kaupunkhin pääsi. Oli helppo kulkea. Tänäpäivänä ei taho kolmea tiimaa tämmösellä välilä viittiä viipyvä.Minula oli hyvä onni heti alussa, ku satuin syntymhän Reetun ja Reetrikin yheksänlapsishen perheeshen ja juuri sakin nuorimpana. Silloin ku minula alko tuonne korvienvälhin asijoita muisthin jäämhän, äitilä oli kestikievari ja isälä kauppa. Hyvä tuuri nuorimuksela oli siksi, että vanhemat veljet tehit ns. raskhat hommat ja mie jousin seurustelemhan kauppa-asiakhaitten sekä turistitten kans. Liekkö siitä johtunu, että eellämainituista, kaupasta ja turistitouhusta, minule sitte elämänura urkeni. Luulempa niin, että onnekseni minule kesällä 1974 terveys petti pahasti joten perhe suoritti kaupassa loppuunmyynnin ja kesäkuun 2-päivä -75 suljin viimisen kerran kaupanoven. Toivuttuani sairauvesta jäi paremin aikaa matkailijoille.Hetan matkailun historiasta tekisin väärin, jos jättäisin kertomatta Fennanterin hevoskuskista, Westerholmin terveyslomista, Lähdesmäen matkatoimistosta ja ehkä vielä muistaki pienistä yksityiskohista, mutta voip olla, että suivaintuisitta kuuntelemasta.
Oululainen, ilmeisesti melkonen tirehtööri, Alpin Westerholm, oli varmasti yli 80-vuotias mies ja onneksemme hänelä oli astma sekä tosipaha reumatismi. Hän oli kakskymmentä luvula hyvin monena kesänä kuukauven jakson Hetassa. Täälä oli hänen mukaansa niin kevyt ilma, että se auttoi astmaan, mutta reumatismi vaati muutaki ku kevyen ilman. Hänele tehetethin Tuulirovassa lähes kaksmetriä pitkä amme, johon vettä mahtu ukon lisäksi peräti viitisensattaa litraa. Tämä amme oli sijoitettu kaivon vierhen ja sen lähelä oli kivittenpäällä 300-litran vetonen muuripata. Kerrompa lyhyesti miten reumaa parantava kylpyvesi laitethin. Amhen pohjale panthin hurstisäkissä oleva muurhaispesä ja sylilinen suopursuja. Niitten päälle kaajethin paassa kiehuvaksi kuumennettu vesi, joka sai siinä olla rapean puolitiimaa. Sitte yrtit otethin pois ja amheshen vintathin kylmää vettä, olikhan se noin 30-astheiseksi. Siihen setä sitte meni makkaamhan, vain kasvot veenpinnala ja oli niin kauvoin ku se kulloinki hyvältä tuntu. Uskoka tai älkää, mutta kyllä kevyt ilma, muurhaiset ja suonpursut ihmheitä tehit. Tänne tullessansa Alpin oli huonokuntonen vanhus, täältä lähteissä pirteä ikämies. Uskalan sanova, että kaupunkilaiset eivät nykysin tämmöstä hoitoava voi kotonansa ottaa. Sieltä nimittäin loppusit muurhaispesät ja suonpursut. Aika kauvas net meiltäki kaikkosit, silloin Westerholmin aikana. Vuojen 1991 Torniolaakson vuosikirjassa on tarkemmin kerrottu, miten semmosta hoitova nykyisin voipii saaha.
Olen eläny semmosenaki aikana, että hevoskyytilä on herra käyny Kuopiosta Hetassa. Kärröpelilä tulivat Tornijhon ja siinä sautto talvi ja muutivat rekikyytiksi. Kyytittävä oli insinööri Fennanter, joka Hetta-Kuopionväli kävi tarkistamassa, että onko kauppijhaitten mitta- ja punnitusvälinhet kunnossa. Oli ilmeisesti aivan 20-luvun loppupuoli ja joulukuu, koskapa met harjoittelima ohjelmaa koulun kuusijuhlaa varten. Illansuussa tuli pirthin kookas pukkiturkhin pukkeutunnu mies. Vähä erikoisela murthela kysy, jotta olisko kahele miehele kortteeripaikkaa ja hevoselle tallia. Net olit ja vieras ilmoitti heijät jäävän. Samala hän kerto, että kaverilla on heikko kuulo ja se kärsii siittä, joten puhukaa sille niin, ettei puhumanne jäis kuulematta. Meni ja sanoi kyytittävälleen, että tähän me jäämmä, mutta isäntä on huonokuulonen ja näytti jotenki ujostelevan sitä, joten puhu sille kuuluvasti. Tämä aiheutti sen, että Fennamteri pirthin tultuansa ojensi isäle kätensä ja korvanlähelä puolittain huutamalla sanoin, että hyvää iltaa isäntä. Isä samala mitala vastas. Ne muutaman sanaparin sillälailla vaihtoivat, niin Fennanteri huusi isäle, ettei minula ole huono kuulo, joten ei minule tartte noin lujjaa puhuva, johon isä vastas, ettei minulakhan kuulossa paljon vikkaa ole, mutta tuo teijän kaveri sanoi, että teilä se on huono kuulo. Tämä oli aitoa savolaista muumoria, sillä kyytimies oli kuopiolainen.
Yksi, sanoisinko valopilkku minule oli, tavalansa kyllä kilpailija meijän majatalolle, Matkailijayhdistyksen toiminan tulo Hetan ”talousalueelle”. Tarkoittaa 30-luvun puolivälissä Ounakselle rakennettuva tunturimajaa ja Elanderin rouvan hoitamaa matkailumajaa Hetassa. Molemat olivat Suomen Matkailijayhdistyksen alaisia. Silloin talvisin maantie aurathin vain Muonijhon saakka. Hethan menijät ja sieltä tulijat häävyit ottaa porokyytin ja varsinainen talvitie kulki Puolitaipalhen kautta. Aivan sattumalta pääsin Elanderin-rouvan luottamuspojaksi ja hän kaikki tilatut porokyytit vain soitti minule, että koska mistä tai mihin ja montako henkeä, joten hoija se. Niin minusta tuli yksinoikeutettu turistien ”taksikuski” välile Muonio-Hetta. Sain kuljettaa sekä omat että matkailumajan. kuten myös Ounakselle tilatut porokyytit. Tämä oli kevättalvisin 1936-39 minule melkonen, helppo ja hauska työllistäjä. Monenlaista oli kulkijaa, jos monenlaista oli keliäki. Aikatauluihin ei passanu minuutintarkkuuvella välietappeja merkitä. Se oli sitä aikaa.
Meilä ajanlaskun on jakanu yksi vaihe lapin historiassa. Se on evakkoaika vuosilta 1944-45. Vanhoja tapauksia muistellessa on usein epävarmaa, että olikhan se ennen evakkova vai evakon jälkhin. Alussa minula oli tarkotus muistella vähän evakon jälkheisistäki pienistä sattumuksista, mutta nuot pari muistlusta ajalta ennen evakkova, suoltuivat niin pitkiksi, ettei niihin aika riitä. Tosipuhheessa se onki nykyhistorijaa, joten siittä voivat minuva paljon nuoremat kertova, jos vain halvavat. Vai liekkö siittä kertomistakhan. Syksylä 1945 alethin maantien talviauraus meile saakka. Senjälkhin ei ole ollu porokyytin tarvitijoita, eikä tosin porojakhan. Jos joku on porola-ajoa halunu, on se ollu yhtä tyyris ku oman junan palkkaus jossaki Etelä-Suomessa.
On eräs tärkeä paperi minula ajalta evakon jälkhin, josta tähän pätkän jäljenän:
”LAPIN LÄÄNINHALLITUKSEN PÄÄTÖS kestikievarien isäntäin ottamisesta Enontekiön nimismiespiirissä oleviin kestikievareihin vuosiksi 1953, 1954 ja 1955. Annettu Rovaniemelä lääninkansliassa, heinäkuun 15 päivänä 1952”. Siinä päätöksessä on nojattu 11 päivänä lokakuuta 1918 annetun kyytilain 6-8 §:ään. Se on tosin tapahtunu paljon ennen evakkova. Onkhan tätä kyytilakia sovellettu senjälkeen, kun B.Öhman on antanu päätöksen tievoksi talokas Kalle Vuontisjärvelle 21.7.-52.
Matkailu tällä Heetrikin törmälä on alkanu paljon ennen evakkova. Sen aloitti minun äiti. Met olema sitä jatkanhet evakon jälkhin ja tänäpäivänä kaksi poikaa jatkaa perinnettä jo kolmannessa polvessa.
Alpo jatkaa Ounasloma Oy nimelä ja Matti Hetan Majatalo tunnuksin.
Kirjoitus 1980-luvulla.